Moikkelis kaikki! Tässä me sit ollaan tän blogin kirjottajat. Valittiin blogin otsikoks toi, koska ollaan kuin siskoksii mutta eri äideiltä. Ollaan tunnettu vähän päälle 11 vuotta. Muutin Netan naapuriin 2002 talvella ja siitä se sit lähti... tää helvetti. Eivaan, meillä on tosi monta hyvää muistoo ja Netta on nähny miun kaikki elämäni vaiheet. Kaikki sano meille pienenä, että ollaan ku paita ja peppu mutta ollaan me kyllä vieläki niin erottamattomat. Ei saatu miun muistikorttii toimimaan eli nyt ei tuu kameralla otettuja kuvia, mutta huomenna kun matkataan Netan luo Viialaan niin siellä saadaan kuvat koneelle. Annan nyt Netan tulla kertomaan tähän lisää, että huomisiin!
-V
Oltiinhan me erottamattomat, niinkun yleensä parhaat kaverit on. Asuttii aluks iha toistemme naapurissa ja oltii joka ikinen päivä kun vaan mahollista oli niin toistemme kans. Tehtii kaikkee tyhmää ja äly vapaata kuten sitomalla mun pikkusisko illalla mettään puuhu kii, leikkaamalla mun hiuksista paksu pätkä pois, sahaamalla mettästä yks kuusi irti, syrjimällä muita lapsia, karkaamalla meijä pihoje läheisyydestä ilman lupaa, valeheltu meitä nuoremmille että ollaan julkkiksia, pussattu vuoroperää yhtä poikaa joka lupas pususta antaa meille barbit (joita ei vieläkää olla saatu) ja kaikkee muuta.
Sitte sillon parin vuoden päästä tuli kova paikka kun Veeran perhe muutti pois meijän naapurista alle kilometri päähä. Muistan kun itkettiin, että meijät erotettiin ja tuntu mahdottomalta elää niin "kaukana" toisistamme. Yökyläilyt ja kaikki jatku samaa mallii ja oltiin tyytyväisiä ja sopeuduttiin siihe.
Yks päivä kun normaalisti Veeralla oltiin, Veera kerto, että ne muuttaa pois Viialasta Joensuuhu. Eka aloin nauraa kun luulin et se oli läppää, mut aika nopeesti nauru muuttu itkuks.
Elokuussa -08 Veera muutti sit Joensuuhu ja se oli suoraan sanottuna iha hirveetä. Tuntu et jäin iha yksi kun paraskaveri ei ollu enää lähellä. Kyl me siihen sit sopeuduttiin kun alettiin kirjottaa toisillemme kirjeitä, skypeteltiin, meseteltiin, soiteltiin ja nähtiin aina kun oli mahollista.
Nyt kun on ikää tullu lisää, meijän näkemiset on helpottunu ja lisääntyny kokoajan. Ja nytki me täällä kahestaa ollaan! En vaan tajuu miten me niin nuorina jaksettiin ja pystyttii pitää välimatkasta
huolimatta yhteyttä kokoajan. Mut oon kiitollinen et ollaan vieläkin tässä.
Huomenna lisää kun ollaan rantauduttu täältä Heinolasta Viialaan meille!
-N
